
Kellariravintolassa pääset nyt kevättalven aikana illallisen lisäksi nauttimaan Risto Puumalaisen kivitaiteesta ”Särmiä ja siloa, muotoja kivestä” näyttelyssä. Teoksia on mahdollista myös ostaa näyttelystä.
Risto Puumalainen on itseoppinut kivitaiteilija, joka veistää teoksiaan Toivakassa, Keski-Suomessa. Kiven muotoilusta hän kiinnostui löydettyään tonttinsa kalliosta mielenkiintoisen lintumaisen hahmon, josta muotoutui ensimmäinen teos Papukaija. Tämän jälkeen myös irtokivistä alkoi hahmottua lintuja ja muita eläviä sekä täysin abstrakteja hahmoja.
Kiven työstämiseen Puumalainen käyttää kulmahiomakonetta, poravasaraa, käsitalttoja, vasaroita ja hiomatyynyjä. Teoksia syntyy pääasiassa kesäaikaan oman pihan ulkokatoksessa. Suuremmat kiviteokset taiteilija muotoilee ja kasaa suoraan sijoituspaikassa.
Teoksia on aiemmin ollut esillä yhteisnäyttelyssä Jyväskylässä vuonna 2025. Kuvia ja tarinoita Puumalaisen kivitaiteesta voi katsella Instagramissa @kivakivitaide.